torstai 2. elokuuta 2012

suomenlinna

eli tänään olin suomenlinnassa ystäväni henrin kanssa. meillä oli kyllä tosi hauskaa, ostettiin jätksit ja sitte mentiin kiertelee hieman paikkoja. me juostiin ympäri ku pikkulapset ja tutkittiin kaiken näkösiä tykkejä ja sen sellasta. me tietysti myös juostiin eri onkaloissa ja tunneleissa mikä oli aika pelottavaa huonolla valolla ja suuntavaistolla, onneks ei kadotettu toisiamme. sitte päätimme mennä takaisin keskustaan päin. kun pääsime perille suuntasimme suoraan kohti mäkkäriä syömään. sitte vain käveltiin ympäri keskustaa ja juttelimme vaikka mistä maan ja taivaan väliltä. harmi että nyt ei oikein tule mitään kuvia koska cameran akku loppui mutta sain sentää pari kuvaa henristä otettua. 


tuima ilme


söpö on


oi miktä maisemat


suomenlinna (ei oma kuva)

-Sofia-

keskiviikko 1. elokuuta 2012

normi päivä

tänään on ollut iha tällne ns. normi päivä minulle. en ole oikeen tehnyt mitään erikoista, olen vain katsonu hieman televisiota, nauttinut auringosta ja puhunu kavereitten kanssa puhelimen välityksellä. mutta olen ollut todella innoissani kuin äiti tänään vahvisti että menemme Engalntiin syyslomalla. olin ihan täpinössäni koska saan taas nähdä kummisetäni ja sekä mahollisesti yhden tosi tärkeän ihmisen<3

lisään tässä hieman kuvia viime kerrasta ku olin Englanissa (Lontoossa)

äiti ja tower bridge





big ben

buckingham palace


tower of london



portti



london eye



-Sofia-

tiistai 31. heinäkuuta 2012

tuota noin

hej vain minä olen siis Sofia ja päätin taas aloittaa bloggaamisen. olen joskus ennen tehnyt tätä mutta koska olen aina yhtä laiska ei asiasta ole tullut oikeen mitään.. no otetaan uusi yritys.

mutt huhhu tähän blogin tekemiseen meni aikaa.. ensiksi en osaa viellä ollenkaa tehdä mitään hienoja layout juttuja nii saatte tyytyä tähän nykyiseen ainaki hetkeksi. ja muutenki nimen keksiminen tälle blogille oli vähän hankalaa. tää mun nimi voi kuulostaa tosi synkältä mutt oikeestaan se vain kuvaa jotenki minua. olen päivisin aika normaali ihminen ja rauhallinen mutta yön aika tulen aina vähän pirteämmäksi ja ruven hulluttelemaan, mikä ei ole tosi iha hyvä asia koska koulu alkaa kohta ja pitäsi hankkia uusi unirytmi.. no kai mä selviin.  
no ei enempää siitä. eli tänään heräsin aika myöhään, joskus puol 1 maissa. kaverini Nicolina oli viettäny yötä meillä ja meillä oli kyllä ollut ihan hauskaa yhdessä niinkuin normaalisti. söimme, tansimme oudoille biiseille ja puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä.

Joku ihastelee kättään mutt söpö on.

Dataa ja musiikki ..
nomnomnom
töllöttäjä + hienot kädet

sitte kuin Nixu (Nicolina) oli lähteny, päätin tavata ystääväni Pinjan. päätimme mennä pelaaman fudista kartanolle. ensin tapasimme itäkeskuksen metroasemlla ja sieltä sitte otimme metron vuosaarta päin. ennen kuin lähdimme kentälle menimme kauppaan ostamaan vähä herkkuja ja sen sellasta. sitten kuin pääsimme kentälle niin siellä oli joku vanhojen miesten peli kesken, katsoimme sitä hetken aikaa. matsin loputtua pelasimme itse hieman fudista. mutta sitte alkoiki nuorten poikien futisottelu ja päätimme katsoa sitä myös. oli kyll kiva kattoo kun söpöt 17-19 vuotiaat pojat pelasivat fudista. matsi kesti älyttömän kauan, kello oli jo varttia yli 9 kun pääsimme taas hiemaan pelaamaan mutta sitten pitiki jo ehtiä bussiin.. ja tietysti mun tuurilla missasin bussin joten joudun odottamaan 20 min seuraavaan bussin ja kävelemään 3km kotiin. no mitä pienistä.






















 

-Sofia-